HB:lla hankala kauden avaus
07.10.2011 | Comments Off
HB avasi 2.divisioona kautensa viime perjantaina Mikkelissä ottelulla Hatsinaa vastaan. HB joutui lähtemään vierasotteluun todella kapealla materiaalilla, kun joukkueen huoltajan Tuomas Penttilän vetäessä pelikamat päälle, saatiin kasaan kaksi kentällistä pelaajia.
Vaikka kotijoukkue tuli ensimmäisessä erässä päälle 200 päisen kotiyleisön huutomyrskyn siivittämänä, lähdettiin ensimmäiselle erätauolle vieraitten 0-2 johdossa. HB käytti hyväkseen saamansa ylivoimatilaisuudet ja naputti pallon maaliin molemmista miesylivoimista. Ensin ajassa 16.16 Ville Rouhiainen vei vierailijat johtoon Antti Karttusen esityöstä ja vajaa minuutti ennen erän päätöstä Eino Hurri tuikkasi maalin kulmalta taululle 0-2 lukemat.
Toisessa erässä kotijoukkueen valtava juokseminen ja ampuminen alkoi tuottaa tulosta ja ottelun puolivälin paikkeilla kotijoukkue oli noussut jo 4-2 johtoon. Näistä neljästä kotijoukkueen maalista itselleen tehot 2+1 merkkautti hyvällä pelipäällä ollut Karri Häkkinen.
Kolmannen erän alussa kotijoukkue siirtyi jo 5-2 johtoon, ennen vierailijoiden pientä tehohetkeä. HB:n ”kakkoskenttä” teki maalin kahdessa peräkkäisessä vaihdossaan. Ensin Tuomas Penttilä muutti numeroiksi 5-3 Eino Hurrin oivallisesta syötöstä ja reilu minuutti myöhemmin Hurri itse rouhi maalin edestä vierasjoukkueen maalin päähän. Syötön tähän maaliin tarjoili ”tomistostaan” maalin takaa Mikko Pylkkönen.
Tähän kuitenkin loppui lappeenrantalaisten pyristely ja HB:n bensamittarin näyttäessä auttamatta punaista, löytyi kotijoukkueelta vielä yksi ylimääräinen vaihde ja se naulasi ottelun viimeiseen 12 minuuttiseen seitsemän maalia.
Loppulukemat siis Hatsina – HB 12-4 (0-2,4-0,8-2).
Joukkueiden parhaina palkittiin Hatsinasta Karri Häkkinen (5+2) ja HB:sta Eino Hurri (2+1).
HB:n kokoonpano Hatsinaa vastaan
Ville Rouhiainen – Juha Haapalainen – Antti Karttunen
Tuomas Penttilä – Eino Hurri – Mikko Pylkkönen
Joonas Härkönen – Mikko Hooman
Tony Hurme – Juho Hetemaa
Miro Pesonen
(Janne Tiainen)
HB:n kausi jatkuu sunnuntaina 9.10 Lappeenrannan Urheilutalolla jännittävällä paikalliskamppailulla JoKa:a vastaan! Tervetuloa kannustamaan HB voittoon! Ottelu alkaa klo 14.