Yhteenveto syyskaudesta

Syyskausi sujui Heartbreakersin osalta hyvinkin mollivoittoisesti. Kauden 7 ensimmäistä ottelua päättyi tappioon ja osa jopa murskalukemin. Syitä tappioihin oli helppo löytää: Ei ole tarpeeksi pelaajia, asenne pelaamiseen huono, ei ole valmentajaa, ei jaksa juosta, ei osaa laukoa, ei treenata.. jne. Muutosta on vaikeaa näillä resursseilla tehdä, joten tavoitteeksi asetettu sarjapaikan säilyttäminen on kovan työn takana.

Jumbofinaali tänään Kouvolassa

Sarjan häntäpäähän, ilman pisteitä, jämähtäneet Sudet ja HB kohtaavat sunnuntaina iltana Mansikka-ahon liikunhallissa. Toisen pistetili avautuu, toisen ei, tai sitten molempien. Jännittävää. HB:n tarkasta kokoonpanosta ei ole vielä tietoa, kun HB-perhe tekee kasvuaan ja uusi jäsen on astumassa suureen ja pelottavaan maailmaan hetkenä minä hyvänsä. Myös pientä flunssailua on liikenteessä. Silti tuttu iskukykyinen porukka on [...]

HB:lla hankala kauden avaus

HB avasi 2.divisioona kautensa viime perjantaina Mikkelissä ottelulla Hatsinaa vastaan. HB joutui lähtemään vierasotteluun todella kapealla materiaalilla, kun joukkueen huoltajan Tuomas Penttilän vetäessä pelikamat päälle, saatiin kasaan kaksi kentällistä pelaajia.

Heartbreakers onnittelee!

Heartbreakers haluaa onnitella viime viikolla 30 vuoden ikään varttuneita Lassea ja Timoa! Onnea! Onnen on ansainnut myös Antti, joka meni ja täräytti naimisiin yllättäen lomamatkallaan! Hänelle itselleen se tuskin oli yllätys, mutta monille muille kyllä! Onnea koko Karttusen perheelle! HB haluaa myös muistaa fanejaan ja onnitteleekin vielä pitkäaikaista ihailijaansa, Jussi Kurrosta, naimisiin menon johdosta! Jussi [...]

Sysmä ei kiinnosta, vain murto-osa pelaajista lähtee taistelemaan paikasta Suomen cupin 3:lle kierrokselle

“Se tunne kun puhelin soi ja kaveri toisensa jälkeen kertoo pätevän syyn jäädä pois viikonlopun peleistä, se ei ole kiva tunne”, toteaa Härskä ja kääntää katseen maahan. Jos oli vaikeuksia saada pelaajia ensimmäiseen turnaukseen, ei toinen tee poikkeusta! Silti iskukykyinen, n. kymmenen hengen, ryhmä on saatu kasaan.

keep looking »
  • Heartbreakers

    Heartbreakers on vuonna 2001 Lappeenrannan puulaakisarjoihin perustettu salibandyjoukkue.

    Heartbreakers Floorball ry perustettiin vuonna 2008 ja kaudella 2011-2012 edustusjoukkue HB pelaa miesten II-divisioonassa.