HB II – HURRIkaani riehui Taavetissa

HB II pelasi lauantaina 19.2. kaksi nousuhaaveiden kannalta tärkeää ottelua Taavettihallissa. Jälleen kapealla kokoonpanolla ollut ryhmä piti komeasti pintansa ja kotiin tuomisina oli tärkeät neljä sarjapistettä. Ensimmäisessä ottelussa kaatui ZSKA Ravijoki maalein 9-4 ja toisessa ottelussa isäntäjoukkue MiVi lukemin 8-5. HB:n ehdoton ykköstykki turnauksessa oli joukkueen kapteeni Eino Hurri, joka oli mukana, viittä maalia lukuun [...]

Kakkousjoukkueelle voitto ja tappio

HB II:sen vuosi sai lentävän lähdön kun sarjataulukossa kolmen pisteen karkumatkalla ollut NaKa kaatui 9-4 (3-2, 3-1, 3-1). Valitettavasti takaa-ajo sarjataulukossa himmeni iltapäivän ottelussa, jossa sarjataulukon häntäpäässä majaileva SBS Cowboys puolusti pisteet HB:lta lukemin 3-1 (0-0, 1-0, 2-1). Näin ollen HB II jatkaa sarjataulukossa kolmantena. Kaksi parasta nousee ensi kaudeksi 4. divisioonaan. Viikonlopun tehomiehet: Eino [...]

HB II – Kakkosjoukkue rökitti ja töppäsi

HB II jatkoi 5. divarin sarjapelejään sunnuntaina Pyhtäällä. Ensimmäisessä ottelussa kaatui MiVi rökityksellä 12-1 (1-0, 5-0, 6-1). Toisessa ottelussa lopun jäähy kostautui pistemenetyksen muodossa ja ZSKA Ravijoen kanssa pisteet jaettiin lukemin 3-3 (1-0, 1-0, 1-3). Sankarina ja antisankarina hääri Tuomas Penttilä, joka naulasi sunnuntaille tehot 3+3. Antisankarin viittaa soviteltiin toisen pelin lopussa, kun “Multipenan” istuessa [...]

HB II – Kakkosporukka pistejahtiin

Muutamat HB I:sen pelaajat etsivät vielä kotiaan viime lauantain pyörityksen jäljiltä, mutta kakkosporukka lähtee pistemetsästykseen, tällä kertaa Pyhtäälle. Sarjakärjessä porskuttava HB II kohtaa täysin uudet tuttavuudet kun vastaan asettuvat Miehikkälän Vilkas ja ZSKA Ravijoki. Kokoonpanosta puuttuu Thaimaassa tyttöystäviensä luona olevat profiilipuolustajat Timo Ikonen ja Samu Kotonen. Myös joukkueen pistekärki Matti Ikonen (4+2) odottaa avovaimonsa poksahtamista [...]

HB II – Menestystarina voi alkaa

Salibandyhistoriikissa avataan sunnuntaina uusi lehti kun kesällä perustettu HB II aloittaa taipaleensa miesten 5. divisioonassa. Lähes kaikki joukkueesta ovat ensikertalaisia liiton sarjoissa, mutta pelihalut ovat kovat. Eikä joukkue maskoteista koostu, vaan lähes kaikki pelurit ovat niittäneet mainetta muiden lajien parissa.

keep looking »
  • Heartbreakers

    Heartbreakers on vuonna 2001 Lappeenrannan puulaakisarjoihin perustettu salibandyjoukkue.

    Heartbreakers Floorball ry perustettiin vuonna 2008 ja kaudella 2011-2012 edustusjoukkue HB pelaa miesten II-divisioonassa.