HB II – Viikonloppu penkin alle

HB:n kakkosjoukkueella karkasi viikonloppuna mopo käsistä pahemman kerran, eikä seurassa paineta asiaa villaisella. Tunteet kuuluvat urheiluun ja jopa pienet ylikiehumiset ovat inhimillisiä, mutta sikailua ei  seurassa hyväksytä millään tasolla. Viikonloppuna turhautuminen poiki ylilyöntejä ja asia on käsitelty joukkueen parissa. HB:n arvoihin kuuluu vastustajan, tuomarien ja kaikkien yhteistyössä toimivien kunnioittaminen. Tästä aiasta tullaan jatkossa pitämään entistä [...]

HB II – Rutiinivoitot

Vaikka HB II on kovin nuori joukkue niin sarjan häntäpään porukat kaatuvat jo rutiinisuorituksella. Ihmeitä ei lauantainakaan nähty, mutta HB nuiji kotkalaisen Crackers III:sen 13-1 (keskeytys) sekä Taipalsaaren veikot 6-2.

HB I – Edelleen puhtaalla pelillä

HB otti lauantaina kaksi voittoa ja säilytti sarjajohtonsa miesten 3. divisioonassa. Pelit eivät huikeita elämyksiä tarjonnut, vaikkakin tavoite saavutettiin ja ajeltiin kotiin 4 pistettä pulleampina. Kärkikamppailussa Kotkan Crackers kaatui 7-4 (1-0, 3-2, 3-2) ja päivän toisessa ottelussa viime  kevään karsintavastus SC Unpro 4-2 (2-0, 1-0, 1-2).

Molemmat joukkueet tulessa viikonloppuna – Timo Kupsanen debytoi HB:ssa

Helsinki-Vantaan saapuvien terminaaliin astelee leveähymyinen mies. Miehen olalla on tottakai polkupyörä ja jalassa juoksushortsit. – Kiva päässä irti, kannattaa pitää päätä ylhäällä huomenna. Näin kommentoi kesällä HB:seen hankittu, mutta syksyllä PSV Eindhoveniin lainattu Timo Kupsanen. Kupsanen pelaa huomenna ensimmäisen ottelunsa HB:n riveissä kun seuran lippulaiva taiselee sarjan piikkipaikan pitämisestä. Myös oman sarjansa käressä oleva kakkosjoukkue [...]

HB II – Kakkosjoukkue rökitti ja töppäsi

HB II jatkoi 5. divarin sarjapelejään sunnuntaina Pyhtäällä. Ensimmäisessä ottelussa kaatui MiVi rökityksellä 12-1 (1-0, 5-0, 6-1). Toisessa ottelussa lopun jäähy kostautui pistemenetyksen muodossa ja ZSKA Ravijoen kanssa pisteet jaettiin lukemin 3-3 (1-0, 1-0, 1-3). Sankarina ja antisankarina hääri Tuomas Penttilä, joka naulasi sunnuntaille tehot 3+3. Antisankarin viittaa soviteltiin toisen pelin lopussa, kun “Multipenan” istuessa [...]

  • Heartbreakers

    Heartbreakers on vuonna 2001 Lappeenrannan puulaakisarjoihin perustettu salibandyjoukkue.

    Heartbreakers Floorball ry perustettiin vuonna 2008 ja kaudella 2011-2012 edustusjoukkue HB pelaa miesten II-divisioonassa.